Puheenvuoro
Attido jatkaa kasvuaan – uusi COO aloitti tehtävässään
Attido on vahvalla kasvupolulla. Tukeaksemme entistä voimakkaampaa kasvua, parempaa asiakastyytyväisyyttä sekä tyytyväisempää henkilöstöä olemme vahvistaneet määrätietoisesti organisaatiotamme kuluneen vuoden aikana.
Osaaminen vahvistui edelleen Tom Puusolan aloitettua Attidon uutena COO:na sekä johtoryhmän jäsenenä 2.8.2021.
Puusolalla on yli 25 vuoden kokemus IT-toimialan johtavista yrityksistä ja näiden tuotannon, tuotteiden sekä prosessien kehittämisestä. Puusola siirtyi Attidolle Innofactorilta, jossa hän vastasi Business Productivity -liiketoimintayksiköstä ja oli yrityksen Suomen johtoryhmän jäsen. Tätä ennen Puusola työskenteli lähes 20 vuotta Digialla vastaten muun muassa ERP- sekä Integraatio ja analytiikka -liiketoiminnoista.
Taustansa myötä Puusola tuo mukanaan Attidolle erittäin laajan ja monipuolisen kokemuksensa tulosyksiköiden sekä liiketoiminnan kehityksen johtamisesta.
Olen riemuissani päästessäni mukaan rakentamaan Attidon uutta kasvua osaavassa ja innostuneessa tiimissä. Asiakasläheisyys, asiakkaan arvontuotantoa vahvasti mahdollistava tarjoama, moderni organisaatio ja ketterä toiminta sekä palveluiden kypsyystason systemaattinen kehittäminen ovat asioita, joiden uskon tuottavan alati paranevaa asiakas- ja henkilöstökokemusta toiminnassamme. Näiden päälle on hyvä rakentaa kestävää kasvua, Tom Puusola sanoo.
Tomin vankka kokemus IT-toimialalta sekä onnistuneiden liiketoimintatransformaatioiden läpiviemisestä yhdistettynä usean vuoden kokemukseen pörssiyhtiön johtoryhmässä tuo Attidolle merkittävän vahvistuksen muutoksen ja liiketoimintojen kasvun johtamiseen. Hänen avullaan Attidon liiketoimintoja voidaan tulevaisuudessa kehittää palvelemaan entistäkin paremmin asiakkaiden tarpeita. Toivotan Tomin lämpimästi tervetulleeksi osaksi Attidon perhettä sekä sen kasvutarinaa!, Attido Oy:n toimitusjohtaja Henrik Reims kommentoi.
Lisätietoja:
Attido Oy:n toimitusjohtaja Henrik Reims, p. +358 40 515 5719, henrik.reims@attido.com
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Aki Anttila on Attidon uusi myyntijohtaja
Aki Anttila aloitti maanantaina 30.5. Attidon uutena myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Anttilalla on pitkä ja monipuolinen myynnin johdon ja konsultoinnin […]
Lue lisää
Attido on Suomen 15. paras työpaikka!
Great Place to Work® on jälleen koonnut listan Suomen parhaista työpaikoista. Viidettä kertaa tutkimukseen osallistunut Attido oli tällä kertaa keskisuurten […]
Lue lisää
Tuotamme hyötyä asiakkaillemme
Two-Tier ERP- strategia auttaa Fortumia tarttumaan ketterästi uusiin mahdollisuuksiin
- ERP
- NetSuite
R-kioski: Parempi ymmärrys liiketoiminnan luvuista tukee menestystä
- Jatkuvat palvelut
- Tiedolla johtaminen (BI)
VTT: Jatkuvaa sovellustenhallintaa tiiviillä kumppanimallilla vuodesta 2011
- ERP
- Jatkuvat palvelut